"Talomme lähistöllä räjäytettiin kalliota ja huomasin sokkelin haljenneen. Meillä ei ole käyty tekemässä minkäänlaista tarkastusta ennen räjäyttelyä..."  
Tuntuuko tutulta? Louhintatöiden aiheuttamat tärinät aiheuttavat vuosittain lukuisia riitatilanteita kiinteistön omistajien ja louhintaa suorittavien urakoitsijoiden välillä. Kiinteistön omistaja reklamoi voimakkaaksi kokemansa tärinän aiheuttaneen vahinkoja kiinteistölleen, jossa ei hänen tietämänsä mukaan ollut minkäänlaisia vaurioita ennen lähialueen räjäytystöitä. Urakoitsija taas on suorittanut työnsä pieniä räjähdysainemääriä käyttäen vuosien kokemuksella ja varmana siitä, että kiinteistölle ei ole voinut aiheutua vaurioita. Näin tilanne on umpikujassa.

Kiinteistöissä tulee suorittaa hyvän rakennustavan mukaiset katselmukset ennen räjäytystyön alkamista. Katselmuksissa dokumentoidaan piirtämällä, kuvaamalla tai sanelemalla kiinteistössä havaitut vauriot. Katselmusten suorittajan tulee olla puolueeton asiantuntija. Aina näin ei kuitenkaan välttämättä tapahdu.
Katselmuksia ei aina suoriteta työn edellyttämässä laajuudessa. Myös katselmustapa saattaa olla ylimalkainen ja riittämätön tai jopa sen suorittajalla vääränlaisia yhteyksiä työn urakoitsijaan. Toisaalta taas louhintatyötä suorittava urakoitsija saattaa olla neuvoton ympäristön kiinteistöjen esittäessä perusteettomia vaatimuksia epäiltyjen vaurioitumisten johdosta.

Oli asia sitten kuinka tahansa, louhintatyö on ankaran eli tuottamuksesta riippumattoman vastuun alaista työtä. Tämä tarkoittaa sitä, että työtä suorittavan osapuolten tulee kyetä todistamaan katselmusten, tärinämittausten ja muiden työhön liittyvien dokumenttien avulla, että syy-yhteyttä suoritetun työn ja esitettyjen vaurioiden välillä ei voida osoittaa.

Kun tarvitset apua louhinta- tai paalutustöiden aiheuttamien tärinöiden jälkiselvittelyssä tai vaikka vain varmistaaksesi oman mielenrauhasi kiinteistösi kunnon suhteen - soita ylläolevaan numeroon. Saat varmasti puolueetonta apua tuhansien kiinteistöjen ja niiden vauroiden toteamisen tuomalla kokemuksella. Voit myös ottaa yhteyttä sähköpostitse: contact@vauriokonsultti.com